Copy

KUTSUTAAN YSTÄVÄT JUHLIMAAN 

Kesän jälkeen kokoonnutaan yhteisiin pöytiin juhlimaan 100-vuotiasta Suomea. Maailman suurimpia kyläjuhlia vietetään 25.-27.8. Pidetään yhdessä huolta, että kukaan ei syö yksin - kaikki on kutsuttu! 

Tänä vuonna perinteinen ELO-gaala on entistä juhlavampi. Juhlaa vietetään perjantaina 27.10. 2017 Vanhalla ylioppilastalolla! ELO-gaalassa jokainen pääsee kokemaan suomalaisuuden tarinan ainutlaatuisen illallisen, ohjelman ja hyvän ruoan ystävien ympäröimänä. Varaa vieraillesi koko pöytä! 

ELO-GAALASSA MAKUPALAT SUOMEN TARINASTA 
Ainutlaatuisella illallisella pääset seurueesi kanssa aikamatkaamaan läpi Suomen historian kohti tulevaisuutta. Matkaoppainasi toimivat Matti Klinge, Lasse Lehtinen, Laura Kolbe, Mika Pantzar, Anni Pelkonen ja  Tuuli Kaskinen. 

Kiedomme yhteen Ylioppilastalon ja suomalaisen ruokakulttuurin herkullisimmat tarinat. Huippukokkien tiimiä vetää palkitun Grönin keittiömestari Vuoden Kokki 2016 Toni Kostian. Oman ruokalajinsa Sinulle valmistaa myös Vuoden Kokki 2017 Mattias Åhman, Euroskills voittaja Johan Kurkela, voittoisa Kokkimaajoukkue, sekä villiruokaan ja Lapin herkkuihin erikoistunut Tero Mäntykangas

Tulevaisuuden jälkiruoasta  vastaa kultamitalistijoukko, Fazer Culinary Team.  Maistelemme myös suomalaisen juomakulttuurin historiaa. Kutsu ystäväsi mukaan Facebookissa! 
Varaa nyt!
MISSÄ SINÄ SYÖT YHDESSÄ 26.-27.8.? Elokuun viimeisenä viikonloppuna on tarjolla ennennäkemätön kattaus jos jonkinlaisia mahdollisuuksia yhdessä syömiseen! Koko Suomi täyttyy yhteisistä pöydistä aina Lemmenjoelta Helsinkiin. Juhlapöydät levittäytyvät aina Kuala Lumpuriin asti. Suomen luonto saa oman liputuspäivänsä 26.8. Tapahtuminen kirjoon voit tutustua Syödään yhdessä -sivuillla. Jaa kokemuksesi hashtagilla #syödäänyhdessä. 


ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö

Seija Kurunmäki
+358 400 460 894, seija.kurunmaki@elo-saatio.fi

Sini Garam
+358 50 587 0929, sini.garam@elo-saatio.fi

Moila Ant-Wuorinen
+358 50 370 4742, moila.ant-wuorinen@elo-saatio.fi

Susanna Haavisto
+358 40 506 0185, susanna.haavisto@elo-saatio.fi


Copyright © *2017* *ELO-säätiö*, kaikki oikeudet pidätetään.

ELO-säätiö
Tilaa uutiskirje    Poistu postituslistalta    Päivitä tilausasetuksesi   
ELO-säätiö eli Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö kokoaa suomalaisen ruoka- ja juomakulttuurin tekijät, näkijät ja resurssit saman pöydän ääreen. Yhteistyön kautta säätiö kasvattaa ruokakulttuurin arvostusta kotimaassa ja lisää sen kiinnostusta kansainvälisesti. ELO-säätiö järjestää vuosittain Vuoden Kokki - ja Tarjoilija-kilpailut sekä vastaa Suomen osallistumisesta Bocuse d'Or -kilpailuun.

Suomi 100 -juhlavuonna innostamme suomalaiset syömään yhdessä! Syksyllä 2015 ELO-säätiön perustaman Syödään yhdessä -rahaston varat suunnataan yhdessä syömisen edistämiseen. Lahjoitukset tilille FI70 5723 0220 2291 03 viitteellä "Syödään yhdessä -rahasto". 

 

Seuraa ja osallistu keskusteluun Twitterissä ja Instagramissa:
@vuodenkokki #vuodenkokki2017 #vuodenkokki
@vuodentarjoilija vuodentarjoilija #vuodentarjoilija2017 
@eerovottonen #bocusefi
@Syödäänyhdessä #syödäänyhdessä #yhdessä #Suomi100
#goodnewsonschoolmeals #kouluruokapäivä #ruokakulttuuri #juomakulttuuri #finnishfood #villiyrttiviikko #kouluruokailu #kansallisruoka #minunruisleipäni







This email was sent to <<Sähköpostiosoitteesi>>
why did I get this?    unsubscribe from this list    update subscription preferences
ELO-säätiö · Yrjönkatu 34A12 · Helsinki 00100 · Finland

Email Marketing Powered by Mailchimp