Copy
Loppuvuosi täynnä tapahtumia!

Suomen Bocuse d’Or -kilpailutiimi harjoittelu kiihtyy kohti Lyonia ja tammikuun
MM-kisojen finaalia. Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija 2019 -hakuaika on käynnissä. Kouluruokailun juhlavuoden huippuseminaaria vietetään 10.12.2018 Hanasaaressa Helsingissä. Ruokakulttuuripalkinnot jaettiin ELO-gaalassa.
 

Suomen Bocuse d’Or -tiimin tavoitteena palkintosija

Suomen Bocuse d’Or  -edustaja Ismo Sipeläinen, assistentti Johan Kurkela, valmentaja Tommi Tuominen sekä Bocuse d'Or Academy Finlandin presidentti Matti Jämsén.

Suomen Bocuse d’Or -edustajan Ismo Sipeläisen ja assistentin Johan Kurkelan yli vuoden tiivis harjoittelukausi kulkee kohti Lyonissa 30.1.2019 järjestettävää Bocuse d’Or -kokkikilpailun finaalia. ELO-säätiön luotsaama pitkäjänteinen työ Bocuse d’Or -kilpailutoiminnassa ja Suomen hyvät sijoitukset kilpailuissa tukevat Suomen ruokamaineen rakentamistyötä. Lue Suomen tiimin esittely täältä!

Lyonissa tehdään kaksi kilpailuruokaa 14 hengelle 5 tunnissa 35 minuutissa. Vadilla esiteltävän ruoan pääraaka-aine on vasikan kyljysrivi, jonka seuraksi tulee valita vasikan sisäelimiä, esimerkiksi kateenkorvaa, maksaa tai munuaista. Lautasannostehtävässä käytettävät raaka-aineet ovat kasvikset ja äyriäiset: osterit, kampasimpukat, sinisimpukat sekä sydänsimpukat. Molemmat tehtävät kunnioittavat ranskalaisen keittiötaidon mestareita, kilpailun perustajaa Paul Bocusea ja Joël Robuchonia. Lue lisää kilpailutehtävistä täältä!

Seuraa somessa
@bocusedorfinland @sipelainen @johankurkela

Mediapoimintoja

Berlusconi oli väärässä – suomalainen ruokakulttuuri on salonkikelpoista (Maaseudun Tulevaisuus, 16.11.2018)

Kilpailut ovat kovaa urheilua (Yle Areena Ruokapuhetta-ohjelma, 24.10.2018)

Millaista on ”kilpakokkaaminen?” (Business FM,12.10.2018)

Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija 2019
SM-kilpailujen haku on nyt  käynnissä!

Kuvassa vuoden 2018 kilpailuiden semifinalistit.

Hakuaika jatkuu 15.1.2019 asti. Jatkoon valitaan molemmissa kilpailuissa 16 semifinalistia, joista yhdet hakijat Villikortti-somekilpailun kautta. Kilpailut pidetään Helsingin Messukeskuksessa Kevätmessujen yhteydessä 4.-6.4.2019. Pääpalkinto kummassakin kilpailussa on 10 000 euron apuraha oman ammattitaidon kehittämistä varten. Kilpailun tavoitteena on nostaa esiin suomalaisia ravintola-alan huippuosaajia sekä suomalaista juoma- ja ruokakulttuuria. Lue lisää! 

Vuoden Kokki 2019 -kilpailun päätuomarina toimii Vuoden Kokki 2001 ja ravintola Göstan ravintoloitsija Henry Tikkanen. Vuoden Tarjoilija 2019 -kilpailun päätuomarina toimii Pet Ravintolat Oy:n ravintoloitsija Petra Granqvist. Kilpailujohtajina toimivat Vuoden Kokki 2014 Heikki Liekola Vuoden Tarjoilija 2013 Maria Suihkonen.

Lue lisää Vuoden Kokki -kilpailun ennakkotehtävistä ja hae mukaan täältä

Lue lisää Vuoden Tarjoilija -kilpailun ennakkotehtävistä ja hae mukaan täältä

Seuraa somessa
@vuodenkokki @vuodentarjoilija

Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija 2018
edustusvuosi puolessa välissä  

Vuoden Kokki 2018 Kalle Tanner ja Vuoden Tarjoilija 2018 kuvauksia ravintola Nudessa MT Ruoka kanssa.

Vuoden Tarjoilija 2018 Noora Sipilän ja Vuoden Kokki 2018 Kalle Tannerin edustusvuosi on edennyt jo yli puolen välin. Noora palasi viime viikolla ruokamatkalta Pariisista oltuaan vasta edellisellä viikolla tutkimassa Tukholman juoma- ja ruokakulttuuria. Kalle keskittyy lokakuussa avatun ravintola Nuden keittiöpäällikön työtehtäviin ja jo alkaneeseen pikkujoulukauteen.

Syksyn aikana Noora ja Kalle muun muassa suunnittelivat samppanjamenun Viking Linelle, osallistuivat E.Ahlströmin järjestämään Kotitalousnaiset 100 v. -tilaisuuteen, juonsivat Fredman Group Vuoden Keittiöteko 2018 -palkinnonjakotilaisuudessa Ateria18 -tapahtumassa ja tekivät kuvauksia MT Ruoka kanssa. Tällä viikolla Noora ja Kallea kuullaan radio Ylellä ja he osallistuvat Perho Liiketalousopiston urapäivään jakaakseen opiskelijoiden kanssa omat uratarinansa.

Seuraa somessa @vuodenkokki @vuodentarjoilija

Mediapoimintoja:

Lajinsa Paras: Vuoden Kokki 2018 Kalle Tanner (Juomavinkki blogi, 1.11.2018)

Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija 2018 (Kasperin ja Mikon podcast #61 shamppanja-laiva 11.10.2018) 

Vuoden Kokki ideoi koulukeittiöille uusia ruokareseptejä yhteistyössä HKScan Pron kanssa (HKScan, 5.10.2018)

Lajinsa Paras: Vuoden Tarjoilija 2018 Noora Sipilä (Juomavinkki blogi, 1.10.2018) 

Vuoden Kokki ideoi koulukeittiöille uusia ruokareseptejä yhteistyössä HKScan Pron kanssa, (HKScan 26.9.2018) 

Viking Line tar nästa steg med Svenska Kocklandslaget – och inleder ett helt nytt samarbete med Årets Kock i Finland, (Livets Goda 18.9.2018)

Noora Sipilä on vuoden tarjoilija, (Selkosanomat 12.9.2018) 
Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija tutustuivat punaisiin laivoihin video, (Viking Line 11.9.2019) 

Keittiön ja salin yhteispelissä on voimaa, (Metos uutiset 3.9.2018., s. 8-11)

Pelkistetyllä linjalla: Nude korostaa viinin ja ruoan liittoa, (Aromi 1.9.2018)

Vuoden Kokki 2018 Kalle Tanner - keittiömestari, ravintoloitsija ja osakas (ELO-säätiö 30.8.2018) 

Kalle Tanner on Vuoden Kokki 2018, (Deluxe-lehti 1/2018, s.88-93)

Kouluruokailun huippuseminaari 10.12.2018
- ilmoittaudu mukaan!

Kouluruokailun juhlavuoden pohjoismainen huippuseminaari järjestetään maanantaina 10.12.2018 klo 12-16 Hanasaaressa, Helsingissä. Seminaari on maksuton, sisältää lounaan ja päiväkahvit. Kaksikielinen seminaari simultaani-tulkataan.

Ilmoittaudu mukaan 5.12.2018 mennessä täältä! 

Seminaari koostuu elämyslounaasta, innostavista puheenvuoroista, infotorista sekä paneelikeskusteluista. Jokaisen paneelikeskustelun keskiössä on haaste, joka halutaan ratkaista. Samalla luodaan toimijoiden yhteinen visio siitä, mitä kohti haluamme kehittää kouluruokailua. Tule inspiroitumaan, verkostoitumaan sekä löytämään uusia näkökulmia ja ratkaisuja omaan työhösi kouluruokailun edistämiseksi.

Järjestäjät: Finlands svenska Marthaförbund rf, Svenska lantbruksproducenternas  centralförbund SLC rf ja ELO-säätiö yhdessä Maa- ja metsätalousministeriön kanssa.

Seuraa tapahtuman viestintää täältä!
Seuraa seminaaria suorana verkkolähetyksenä 
täältä!
Lue lisää täältä!
Kouluruokapäivä - koko koulun yhteinen teemapäivä 

Kouluruokailu viettää 70-vuotisjuhlavuottaan. ELO-säätiö on vahvasti mukana nostamalla esiin kouluruokailun merkitystä, kehitystä ja tekijöitä. Sen kunniaksi päivitimme #kouluruokapäivä-aineiston kaikkien koulujen käyttöön!

Kouluruokapäivä on koko koulun yhteinen teemapäivä, jossa päivitetään tiedot ja käsitykset tälle vuosituhannelle yhdessä tekemällä, maistamalla, ideoimalla ja oivaltamalla. Teemapäivän tavoitteena on tuoda kouluruoka lähelle - tutustua kouluruokailun historiaan, tarinoihin, kehitykseen ja tekijöihin, laajentaa näkökulmia, tarjota mahdollisuuksia vaikuttaa ja löytää omalle koululle sopivia ratkaisuja hauskalla ja oivaltavalla tavalla.

Kouluruokapäivä-aineisto on maksuton ja tarkoitettu kaikkien koulujen käyttöön.

Ensimmäinen #Kouluruokapäivä järjestettiin Helsingin Teurastamolla 11.11.2014. yhdessä Helsingin kaupungin opetusviraston, Palmian, Ruokatiedon, Tukkutorin sekä Flavour Studion kanssa. Vuonna 2018 kouluruokailun juhlavuoden kunniaksi aineistoa on päivitetty ja kehitetty ELO-säätiön koordinoimana yhteistyössä Maa- ja metsätalousministeriön kanssa
.

Kouluruokapäivän nettisivut:
http://www.elo-saatio.fi/kouluruokapaiva
www.kouluruokailu.fi

Seuraa somessa #kouluruokailu

Ruokakulttuuripalkinto 2018
Lähikalahankkeelle ja Ravintola Nollalle 

ELO-säätiön Lentävä Lautanen -ruokakulttuuripalkinnot jaettiin tänä vuonna ELO-gaalassa 12.10.2018 kahdelle suomalaisen ruokakulttuurin edelläkävijälle, 
John Nurmisen Säätiön Lähikalahankkeelle ja ravintola Nollalle. Onnittelemme upeita voittajia!

Lue lisää palkinnonsaajista täältä!

Olemme muuttaneet - löydät meidät Haagan kampukselta! 

ELO-säätiön uusi toimisto sijaitsee Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Haagan kampuksen välittömässä yhteydessä erinomaisten liikenneyhteyksien varrella. Osoite: Pajuniityntie 10, 00320 Helsinki. Saapumis- ja parkkiohjeet löydät täältä!

Tervetuloa käymään!


Kiitos yhteistyökumppanit!
Yhdessä nostamme Suomen ruoka-, juoma- ja ravintolamaailman huipulle. Tähtäimessä on Bocuse d’Or Europe 2022 – kilpailun saaminen Suomeen. 


 


OTA YHTEYTTÄ!

Toimitusjohtaja Bettina Lindfors
+358 40 920 9810
bettina.lindfors@elo-saatio.fi

Kehityspäällikkö Kirsi Yazan
+358 50 439 3883
kirsi.yazan@elo-saatio.fi

Ideaattori-projektipäällikkö Sini Garam
+358 50 587 0929
sini.garam@elo-saatio.fi


UUTISKIRJEEN TILAUS

Tilaa uutiskirje    Poistu postituslistalta    Päivitä tilausasetuksesi   

Copyright © 2018 ELO-säätiö, kaikki oikeudet pidätetään.

ELO-säätiö eli Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö kokoaa suomalaisen ruoka-, juoma- ja ravintolakulttuurin parhaat tekijät, palvelut ja tuotteet yhteen. Innostamme yhteistyöhön, luomme ja vahvistamme verkostoja ja viestimme ja yhdistämme osaamista lisäten ruoka- ja juomakulttuurimme arvostusta kotimaassa ja kansainvälisesti. 

Nostamme esiin suomalaisten ravintola-ammattilaisten osaamista organisoimalla vuosittain Vuoden Kokki- ja Vuoden Tarjoilija -kilpailut ja vastaamalla Suomen osallistumisesta Bocuse d’Or -kokkien maailmanmestaruuskilpailuun. Lisäksi vahvistamme ravintola-alan oppilaitosyhteistyötä ja yhdistämme kouluruokatoimijoita viestimään kouluruokailumme ainutlaatuisuudesta kansallisesti ja kansainvälisesti. ELO-gaalassa jaamme vuosittain Lentävä Lautanen -ruokakulttuuripalkinnon tunnustuksena merkittävästä suomalaisesta ruokakulttuuriteosta.

Seuraa netissä, mediassa ja osallistu keskusteluun Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa:

#ruokakulttuuri #juomakulttuuri #finnishfood
@vuodenkokki #vuodenkokki #vuodenkokki2018 
@vuodentarjoilija #vuodentarjoilija #vuodentarjoilija2018 
@bocusedorfinland #bocusedorfi #bocusedorfinland 
#kouluruokailu #goodnewsonschoolmeals 







This email was sent to <<Sähköpostiosoitteesi>>
why did I get this?    unsubscribe from this list    update subscription preferences
ELO-säätiö · Yrjönkatu 34A12 · Helsinki 00100 · Finland

Email Marketing Powered by Mailchimp