Copy
Avaa selaimessa
Hyvä asiakkaamme,

Hallituksen eilinen päätös koulujen avaamisesta on todella hieno juttu. Uskon, että tästä pääsemme askeleen kerrallaan purkamaan muitakin koronarajoitteita. Tämä luo yrittäjille lisää toivoa.
 
Arki, jota aiemmin elimme, ei ehkä sellaisenaan palaa. Moni asia on muuttunut ja muuttuu. Yrityksiä on lopettanut ja työpaikkoja kadonnut. Valtiohallinto on halunnut rajoitteista kantaa myös taloudellisen vastuun ja toivottavasti sinä olet jo saanut haettua yrityksellesi mahdollisesti oikeutetun tuen.
 
Erityinen ajanjakso on poikinut uusia ideoita, tuotteita ja tapoja toimia. Niiden pohjalle on hyvä lähteä rakentamaan uutta. Yrittäjiltä tämä vaatii taas hartiavoimin töitä, mutta tiedän, että heistä löytyy sisua. Yrittäjät muodostavat Suomen toimeliaisuuden selkärangan. He ovat tulevaisuuden rakentajia omalla tahdonvoimallaan, periksiantamattomuudellaan, luovuudellaan ja riskin kantamisellaan. Talenom haluaa olla sinun kanssasi rakentamassa uutta alkua.

 
Iloa vappuun,






Toimitusjohtaja
Otto-Pekka Huhtala
Talenom Oyj

 
Nyhetsbrev på Svenska
Newsletter in English

Yrittämisen Iloa

www.talenom.fi

Peruuta uutiskirjeen tilaus | Muuta tietojasi
Twitter
Facebook
LinkedIn
Email