Copy
Avaa selaimessa
Hyvä asiakkaamme,
 
Puheet koronarajoitusten purkamisesta ovat viime päivinä lisääntyneet. Talous on joutunut koville, ja paineet rajoitusten löysäämiseksi kasvaneet. Juuri nyt näyttää siltä, että askel kerrallaan aletaan palata normaaliin. Maata on jälleen näkyvissä.
 
Olemme koonneet korona.talenom.fi -sivustolle uusia mittareita, jotka kertovat asiakkaiden taloustilanteesta. Lukemat näyttävät jopa hämmästyttävän samankaltaisilta kuin viime vuonna samoihin aikoihin. Tilanne ei tokikaan ole sama kaikilla, vaihtelua yritysten välillä on valtavasti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että rankoista rajoituksista huolimatta yritysten konkurssiaallolta vältytään.

Yhteiskunta haluaa kantaa pahimman yli, ja ottaa rajoituksista myös taloudellisen vastuun. Tämä näkyy muun muassa siten, että monet yritykset ovat hakeneet ja saaneet koronatukia, ne ovat pystyneet pitämään kassassa rahaa ja toimintaedellytykset kunnossa. Yrittäjät ovat myös erittäin kekseliäitä ja luovia. Uusia, hienoja liikeideoita on syntynyt päivittäin. Myös asiakkaat ovat halunneet auttaa – pienyritysten palveluja ja tuotteita ostetaan nyt ajatuksella.
 
Kun on toivoa, on myös luottamusta tulevaan. Se auttaa kamppailemaan pahimman yli. Me Talenomilla autamme sinua kamppailussa, talouden eri tilanteissa. Kaikin käytettävissä olevin keinoin.

 
Terveisin,



Toimitusjohtaja
Otto-Pekka Huhtala
Talenom Oyj

 
Nyhetsbrev på Svenska
Newsletter in English

Yrittämisen Iloa

www.talenom.fi

Peruuta uutiskirjeen tilaus | Muuta tietojasi
Twitter
Facebook
LinkedIn
Email